Pelastuslaitoksen päiväkirjavideossa kurkistetaan MIRG-erikoisryhmän työpäivään

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen työntekijöiden arkea seuraava My Day -videosarja jatkuu neljännen osan voimin pelastuslaitoksen YouTube-kanavalla.

Minisarjan neljännessä osassa seurataan Kuninkojan paloaseman 1-jaoksen työpäivää Raisiossa ylipalomies Jussimatti Roiton isännöimänä.

Jaksossa päästään Rajavartiolaitoksen AS332 Super Puma -helikopterin kyytiin, kun Kuninkojan paloaseman MIRG-ryhmä (Maritime Incident Response Group) suorittaa vinssausharjoituksen liikkuvan laivan kyytiin Turun saaristossa.

Pelastuslaitoksen MIRG-ryhmä on pelastustoimen erikoiskoulutettu meripelastusryhmä, jonka tärkein tehtävä on aluksen miehistön ja matkustajien turvallinen poistaminen vaara-alueelta sekä tulipalojen sammuttaminen. Hälytys voi kuitenkin olla myös vaarallisten aineiden onnettomuus, ensihoitoa vaativa tehtävä tai ihmisen pelastaminen esimerkiksi ruumasta.

Jakson toteutuksesta vastaa Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sisällöntuottaja Kristian Eloluoto, joka on sekä ohjannut että toteuttanut sarjan.