Uhri vai uhka – syrjäytyneen elämää paloriskiasunnossa

Tarkastukselle saapuessa sataa vettä, betoninen lähiö huokuu harmautta ja kosteutta. Tarkastan osoitteen ja menen rappuun odottamaan. Tarkastukselle on tulossa myös sosiaalityöntekijä sekä terveystarkastaja. Ennakkotiedot enteilevät huonoa. Paloriski-ilmoituksen on tehnyt ensihoitaja. ”Asunnossa ei mahdu kulkemaan. Tavaraa ja roskaa jokaisella vapaalla pinnalla. Tarvittiin lisäapua potilaan saamiseksi ulos asunnosta. Asunto täynnä palojälkiä ja palovaroitin puuttuu. Keittiössä haju on kuvottava”.

Kun kaikki ovat paikalla, suuntaamme ylös neljänteen kerrokseen. Rappukäytävässä laitamme muoviset jalkasuojat, kumihanskat sekä maskit. Soitan ovikelloa. Mitään ei kuulu. Soitan uudestaan. Pitkän ajan jälkeen kuuluu ääniä, kun asukas koettaa päästä ovelle. Kun ovi vihdoin aukeaa, on haju ensimmäinen, mikä iskee kasvoille. Haju on niin vahva, että joudun tekemään töitä, etten voi pahoin.  Oven avaa keski-ikäinen mies. Vaatteet ovat likaiset, katse harhailee ja koko olemus huokuu väsymystä. Keskustelemme hetken ovensuussa, mistä on kyse. Olemme puhuneet puhelimessa, joten mies tietää, että olemme tulossa. Hän ei katso silmiin, ja vastaukset vaihtelevat välinpitämättömyydestä vihaan.

Kuvassa on paloriskiasunto. Asunto on täynnä sekalaista tavaraa, esimerkiksi lattiapintaa ei näy tavaran seasta lainkaan.

Lue loppuun