Palokunta, pelastuslaitos vai parkkihalli? / Brandkåren, ett räddningsverk eller ett parkeringsgarage?

Tammikuussa pidettävät aluevaalit tuovat muutoksia myöskin pelastusalalle. Hiukan huolestuneena olen seurannut sivusta keskustelua tulevasta. Syy huoleenkin on selvä. Hyvinvointialueista puhuttaessa pelastusala jää lähes kokonaan syrjään. Keskusteluissa puhutaan korkeintaan pelastajien määristä ja siitä, hirttäydytäänkö pelastusalalla minuutteihin. Nämäkin ovat tärkeitä aiheita, kun puhutaan hälytyksien hoitamisesta mahdollisemman nopeasti ja turvallisesti. 

Lue loppuun

Lastenvaunut tai muut tavarat rappukäytävässä – iso turvallisuusriski

Palotarkastajana toimiessani yksi yleisimmistä yhteydenotoista asiakkailta oli, että kerrostalon rappukäytävässä oli säilytyksessä tavaraa. Useaan kertaan olen keskustellut isännöitsijän tai asukkaan kanssa rappukäytävässä säilytettävistä tavarasta, kuten lastenvaunuista tai sähkökäyttöisistä kulkuneuvoista. Valitettavan usein keskustelukumppanin kasvoilta huokuu epäusko, kun kerron ettei rappukäytävässä tosiaan saa säilyttää oikeastaan mitään. Ymmärrän, että ajatus voi tuntua vieraalta ja jopa ”pilkunviilaamiselta”, mutta tähän on olemassa hyvinkin vakava ja turvallisuuteen nojaava peruste. Jo hyvinkin pieni ja vaarattomalta tuntuva esine, kuten esimerkiksi lastenvaunut, aiheuttaa palaessaan rappukäytävään hengenvaarallisen savupatsaan ja näin ollen estää turvallisen poistumisen kaikista rappukäytävän asunnoista.

Itsekin vanhempana olen hyvin perillä, miltä tuntuu kantaa ostoskasseja, pientä lasta, vaippoja ja muita epämääräisiä nyssäköitä rappukäytävästä kotiin ja samalla pitäisi vaunut saada joko sisälle ahtaaseen käytävään kodin sisäpuolelle tai ulkovälinevarastoon. Vähemmästäkin tätä taustaa vasten voi tuntua, että palotarkastaja nillittämässä vaunuista rappukäytävässä tuntuu, noh pikkumaiselta. MUTTA

Tavaran säilytystä rappukäytävässä ei kielletä ilkeydestä asukasta kohtaan

Palotarkastuksilla käydessäni hyvin suuri osa työstäni oli asioiden aukiselittämistä. Hyvänä esimerkkinä toimii juuri tämä lastenvaunut rappukäytävässä. Mikäli palotarakastajana ottaa kannan, että tämä on kiellettyä ja käskee vain poistamaan vaunut erilaisiin pykäliin vedoten, jää asiakkaalle varmasti kuva, miten sen nyt nätisti sanoisi, jäykkäselkäisestä virkamiehestä, joka pikkumaisuuttaan kieltää hyvin mitättömältä tuntuvan asian. Mutta mikäli haluaa, että asiakas ymmärtää, miksi vaunuja ei voi säilyttää rappukäytävässä, on syytä avata asiaa mahdollisemman kansantajuisesti ja ymmärrettävästi. Asiaa onkin kaikkein helpointa demonstroida esimerkillä. Niinpä kun avautui mahdollisuus kuvata purettavassa talossa, mitä oikeasti tapahtuu, kun vaunut sytytetään rappukäytävässä, tartuimme tilaisuuteen. Toivoisinkin, että tämän luettuasi katsoisit videon, jossa vaunut poltetaan käytävässä. Tämän jälkeen tuskin jää epäselväksi, miksi vaunuja ei rappukäytävässä voi säilyttää.

Hyvällä suunnittelulla apua säilytysongelmaan

Yksi tapa, miten esimerkiksi vaunujen säilytykseen liittyviä ongelmia voidaan ratkaista, on suunnittelu. Onkin harmittavaa, että rappukäytävien säilytysongelmat jäävät asukkaan harmiksi, kun koko ongelma olisi helposti voitu ratkaista jo suunnitteluvaiheessa suunnittelemalla asuintaloon kunnolliset asukkaan tarpeisiin oikein mitoitetut ja palo-osastoidut säilytystilat. Tämä onkin yksi palotarkastuksilla esiin tuleva ongelma niin julkisissa rakennuksissa kuin asuintaloissa. Säilytystilan puute ajaa ihmiset säilyttämään tavaraa sellaisissa paikoissa, missä ne aiheuttavat ongelmia, joihin palotarkastaja sitten tarkastuksella joutuu puuttumaan.

Tällä kertaa blogia kirjoittaa palotarkastajamme Jarkko Jääskeläinen, joka tällä hetkellä toimii koulutussuunnitelijan sijaisena.

Palotarkastaja Jarkko Jääskeläinen

Terveisin, Jarkko

”Toimin palotarkastajana Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella ja täytyy sanoa, että työ on erittäin mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Saa tutustua joka päivä uusiin asioihin ja ihmisiin. Olen joskus puolipakolla pohjoisesta Turkuun siirtynyt savolainen. Harrastuksia olisi enemmän kuin aikaa niitä toteuttaa. Tärkeimpinä mainittakoon rintamamiestalon ikuisuusremontti, VPK-toiminta ja kaikenlainen eräjormailu. Lomalla monesti löytää itsensä jostain metsiköstä joko kahden lapseni kanssa tai itsekseen. Tee-se-itse-henkisyys vahvasti läsnä kaikessa tekemisessä. Pihassa onkin monenlaista keskeneräistä projektia ja ”melkein” valmista viritelmää.”

Paloriskiasunnon tarkastuksessa pureudutaan monisyisiin ongelmiin

Soitamme ovikelloa. Rappukäytävässä kaikuu, kun oven avaa noin 80-vuotias rouva. Esittelen itseni ja kerron, millä asialla ollaan.
– Palotarkastaja, hyvää päivää rouva. Tulimme tekemään palotarkastuksen asuntoonne. Näin alkaa palotarkastus asunnossa, josta pelastusviranomainen on saanut paloriskiasuntoa koskevan ilmoituksen. Kyseessä ei ole niin sanottu tavallinen palotarkastus vaan tarkastus tehdään, kun pelastusviranomainen saa ilmoituksen asunnosta, jossa on havaittu onnettomuusriski tai palovaara. Ilmoituksen tekee yleensä toinen viranomainen huomattuaan omaa työtä tehdessään asunnon, jossa on selkeästi havaittavissa ilmeinen palovaara tai muuten kasvanut onnettomuusriski. Mikä sitten on paloriski-ilmoitus ja mihin ilmoitus ja sen jälkeinen tarkastus johtavat?

Lue loppuun

Palotarkastuksia hyvässä hengessä

Mitäs tänne soittelet! Ei täällä ole mitään tarkastettavaa! Ei tänne tarvitse tulla kiusaamaan!

Sairaankuljettajat ja palomiehet ovat omissa blogikirjoituksissaan kertoneet työssään kohtaamistaan väkivalta- ja uhkatilanteista. Me onnettomuuksien ehkäisyn puolella harvemmin joudumme suoranaisiin väkivalta- tai uhkatilanteisiin, mutta sitäkin yleisempää on saada osakseen jonkinlaista vihamielisyyttä kohteessa tehtävää palotarkastusta kohtaan. Palotarkastukset ovat palotarkastajien keskeistä lain velvoittamaa työtä, minkä vuoksi asiakkaan negatiivinen asenne tarkastuksia kohtaan toisinaan turhauttaa ja harmittaa.

riskienhallinta_blogi1

Palotarkastus on asiakkaan etu.

Lue loppuun

Turvallisesti kaupungilla – tarkista poistumisreitit

Sain aiheen blogiini YLE:n tekemästä palomestari Reijo Salmisen haastattelusta. Haastattelussa todetaan, että työ muuttaa ihmistä. Olen huomannut samanlaisia piirteitä omassa toiminnassani, kuin Reijo. Tietyllä tapaa oma työ seuraa itseäni myös vapaa-ajalla.

Turun keskuspaloaseman kätköistä löytynyt vanha kyltti palokaapin sijainnista.

Turun keskuspaloaseman kätköistä löytynyt vanha kyltti palokaapin sijainnista.

Liikkuessani kaupungilla huomioni kiinnittyy usein poistumisreitteihin, sekä muihin turvallisuuteen vaikuttaviin seikkoihin, kuten sammuttimiin ja pikapaloposteihin. Vaimon tai kavereiden kanssa liikkuessa huomaan, kuinka itse havaitsen tiettyjä asioita, joihin toinen ei kiinnitä mitään huomiota. Tilan tietynlainen silmämääräinen tarkastus tapahtuu täysin automaationa, eikä siihen enää edes itse kiinnitä huomiota. Huomaa vaan joskus, että uppoaa hetkeksi omiin ajatuksiinsa ja keskittyy ”tarkastamaan” tilan. Joskus se menee jopa hieman yli ja keskityn siihen vähän liikaa. Lue loppuun