Kuinka pelastuslaitoksen erikoiskoulutettu meripelastusryhmä toimii laivapaloissa?

Tasainen jytinä voimistuu. Kohta horisontissa näkyy vihreävalkoinen ilma-alus, jonka aikaansaama, noin 35 m/s puhaltava tuulenvire heittää kaiken alleen jäävän ilmaan. Rajavartiolaitoksen AS332 SuperPuman sivuovi avautuu ja sieltä laskeutuvat elokuvista tutun S.W.A.T.-tiimin tavoin pelastuslaitoksen MIRG-miehet apua tarvitsevalle laivalle.

MIRG-miehistöä kantamassa laatikkoa laivan kannella. Taustalla helikopteri.

MIRG-ryhmä saapuu Rajavartiolaitoksen helikopterilla risteilyalukselle.
Kuva: Kristian Eloluoto, Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Pelastuslaitoksen MIRG-ryhmä, eli Maritime Incident Response Group – on pelastustoimen erikoiskoulutettu meripelastusryhmä, jonka tärkein ja kiireellisin tehtävä on aluksen miehistön ja matkustajien turvallinen poistaminen vaara-alueelta sekä tulipalojen sammuttaminen. Tehtävänä voi olla myös vaarallisten aineiden onnettomuus, ensihoitoa tai ihmisen pelastaminen ruumasta.

Oheisella videolla Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen ykkösjaoksen MIRG-ryhmä harjoittelee risteilyaluksessa päällystön yhteistoimintaa, safety planin tulkintaa ja sen avulla suunnistamista sekä erilaisten viestivälineiden käyttöä.

Hyppää päivystävän palomestarin matkaan uuden My Day -videon parissa

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen työntekijöiden arkea seuraava My Day -videosarja jatkuu viidennen osan voimin pelastuslaitoksen YouTube-kanavalla.

Minisarjan viidennessä osassa seurataan päivystävän palomestarin, Mika Lankisen ohjelmantäyteistä työpäivää.

Jaksossa nähdään, minkälaisella varustuksella palomestarin ajoneuvo on varustettu. Lisäksi pääsemme vierailemaan Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenosastolla ilahduttamassa pitkäaikaissairaita lapsosia sekä mukaan sammutusharjoitukseen, jossa poltetaan purkukuntoinen omakotitalo. Palomestarin arkeen kuuluu tietenkin myös pelastustehtävien johtaminen, joista saadaan pari maistiaista.

Jakson toteutuksesta vastaa Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sisällöntuottaja Kristian Eloluoto, joka on sekä ohjannut että toteuttanut sarjan.

Katso myös edellinen My Day -jakso tästä.