Palokunta, pelastuslaitos vai parkkihalli? / Brandkåren, ett räddningsverk eller ett parkeringsgarage?

Tammikuussa pidettävät aluevaalit tuovat muutoksia myöskin pelastusalalle. Hiukan huolestuneena olen seurannut sivusta keskustelua tulevasta. Syy huoleenkin on selvä. Hyvinvointialueista puhuttaessa pelastusala jää lähes kokonaan syrjään. Keskusteluissa puhutaan korkeintaan pelastajien määristä ja siitä, hirttäydytäänkö pelastusalalla minuutteihin. Nämäkin ovat tärkeitä aiheita, kun puhutaan hälytyksien hoitamisesta mahdollisemman nopeasti ja turvallisesti. 

Lue loppuun

Koulujen päätösviikonloppu sai turkulaiset villiintymään – hyppää ambulanssin matkaan katsomaan, mikä työllisti ensihoitajia

Koulujen päättymisen jälkeinen yö on poliisille ja ensihoitajille yksi vuoden vilkkaimmista. Moni pelastuslaitos varautuukin yöhön ylimääräisillä ambulansseilla. Apua tarvitaan jos jonkinlaisilla tehtävillä, kun päihteet astuvat kuvaan ja joukossa villiinnytään kokeilemaan omia rajoja.

Lue loppuun

Minkälaista on pelastuslaitoksen öljyntorjuntatoiminta merellä?

Minkälaista on pelastuslaitoksen suorittama öljyntorjuntatoiminta merellä?

Aluksen ohjaamoa, kippari ja harjoituksen johtaja.

Öljyntorjunta-aluksen ohjaamossa valmistellaan lähtöä merelle.
Kuva: Kristian Eloluoto, Varsinais-Suomen pelastuslaitos.

Alla olevan videon myötä pääset Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen Naantalin paloaseman 1. jaoksen matkassa mukaan öljyntorjuntaveneen kyytiin Turun Pohjoissalmelle.

Videolla nähdään, miten vedessä olevaa öljyä rajattaisiin todellisen äljyntorjuntakriisin aikaan. Pelastuslaitoksen aluksissa on useita erilaisia työkaluja, rajaajia ja kerääjiä, joilla öljyvuodot saadaan hallintaan.

Lisää öljyntorjunnasta voit lukea tästä.

Heikkilän kasarmilla ainutlaatuinen yleisötapahtuma toukokuussa 2017

YHDESSÄ RAKENNETTU – NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuustapahtuma Turussa 19.–20.5.2017 – jotta hän ja kaikki muut Suomessa voisivat nukkua rauhassa.

Eri hallinnonalojen varautuminen sovitetaan yhteen Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (YTS).  Strategian tavoitteena on turvata yhteiskunnan toimintakyky, säilyttää Suomen valtion itsenäisyys ja edistää kansalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Tavoitteen saavuttamiseksi turvallisuusstrategiassa määritellään yhteiskunnan elintärkeät toiminnot eli ne perusasiat, joiden jatkuminen on pystyttävä takaamaan kaikissa olosuhteissa. Elintärkeitä toimintoja strategiassa on listattu seitsemän: valtion johtaminen, kansainvälinen toiminta, Suomen puolustuskyky, sisäinen turvallisuus, talouden ja infrastruktuurin toimivuus, väestön toimeentuloturva, toimintakyky ja henkinen kriisinkestävyys. Turvallisuusstrategia on päivityksen alla ja hyväksyttäneen tämän vuoden lopulla.

Mitä sitten tarkoitetaan kokonaisturvallisuudella? Kokonaisturvallisuus on suomalaisen varautumisen toimintamalli, jossa yhteiskunnan turvallisuudesta huolehditaan yhteistyössä. Turvallisuus suunnitellaan yhdessä viranomaisten, elinkeinoelämän, vapaaehtoisjärjestöjen ja kansalaisten kesken. Turvallisuus koetaankin nyt tärkeämmäksi kuin aikoihin.

Lue loppuun

Ammattilaiset pelastuslaitoksen kulisseissa

Meillä pelastuslaitoksella työskentelee suuri määrä ammattilaisia, joiden työ ei näy suoraan asiakkaille. Nämä ammattilaiset ovat kuitenkin heitä, joiden työpanoksella on merkittävä vaikutus siihen miten pystymme palvelemaan omia asiakkaitamme. Seuraavassa tuon esiin osan siitä ammattilaisten ”armeijasta”, jotka häärivät taustalla mahdollistaen parhaan mahdollisen avun sitä tarvitseville.

Lue loppuun