Normikuntoilijasta pelastussukelluskelpoiseksi?

Kaikille on luultavasti sanomattakin selvää, että palomiesten on pidettävä kunnostaan hyvää huolta, jotta pystyvät suoriutumaan fyysisesti välillä erittäin vaativista työtehtävistä turvallisesti. Yksi raskaimmista tehtävistä on pelastussukellus (esim. savusukellus). Pelastussukelluskelpoisuutta mitataan vuosittaisessa kuntotestissä, joka tulee läpäistä kelpoisuuden saamiseksi. Testi ei ole mikään läpihuutojuttu, vaan raskas puristus myös monelle ammattilaiselle.

Kuva: Arto Väätti

Mutta miten nopeasti normikuntoilijan on mahdollista treenata pelastussukelluskuntoon? Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan jäsenet Pilvi Heiskanen ja Laura Palmunen päättivät haastaa itsensä ja toisensa – helmikuun 16. päivä alkoi heidän matkansa kohti palomiestestiä Turun Paavo Nurmi -keskuksesta. Naiset suorittivat fysioterapeutti Miikka Pesolan ohjeistuksella pyöräily- sekä lihaskuntotestit, jonka jälkeen alkoi kova treenaus toukokuussa 2018 järjestettävään kuntotestiin, jossa selviää pelastussukelluskelpoisuus. Lautakuntalaiset treenaavat sekä itsenäisesti, että palomiesten mukana paloasemalla kevään ajan, ja kertovat matkastaan pelastuslaitoksen blogissa. Bloggauksen aloittaa Pilvi Heiskanen, joka kertoo fiiliksistään lähtötestauksen jälkeen.

Lue loppuun

”Mitä savusukelluksen aikana tapahtuu?”

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle blogilleni ja tarkoitukseni on avata ehkä vaativimpaan työtehtävääni, savusukellukseen, liittyviä asioita. Kyseessä on täysin kuvitteellinen tapahtuma.

Saavuttuamme kohdetalon pihaan, esimies toistaa vielä mestarilta saadun käskyn: Sammutus- ja pelastustehtävä. Työvuoron alussa jokaiselle palomiehelle on määrätty paikka ja työtehtävä. Nykyisillä minimivahvuuksilla sammutusautossa on yleensä kuljettaja, esimies ja yksi savusukelluspari. Sammutustehtävän alkaessa jokainen mies tietää tehtävänsä etukäteen.

Savusukeltajat työssään

Savusukeltajat työssään

Lue loppuun