Siviilivalmius ja Nato

Suomi liittyi Naton rauhankumppanuusohjelmaan vuonna 1994 ja vuodesta 2015 asti Suomi on osallistunut laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyöhön. Euroopan turvallisuustilanteen muuttuessa helmikuun lopussa heräsi nopea kansallinen halukkuus tiivistää Suomen kumppanuutta Naton kanssa, joka johti jäsenyysprosessin käynnistämiseen liittouman kanssa.

Lue loppuun

Tuntematon väestönsuojelu

Väestönsuojelusta nousee usein ensimmäisenä mieleen taloyhtiöiden väestönsuojat, joita löytyy esimerkiksi kerrostaloista häkkikellarien muodossa, tai liikuntapaikkana toimiva iso kalliosuoja. Osalle väestönsuojelu ei taas soita kelloja lainkaan. Kyseessä on kuitenkin siviiliväestön suojaamiseksi tarkoitettu laaja kokonaisuus, jota määritellään sekä pelastuslaissa (379/2011) että valmiuslaissa (1552/2011). Kokonaisturvallisuuden sanasto (2017) määrittelee väestönsuojelun seuraavasti:

”Aseellisen hyökkäyksen johdosta tapahtuva toiminta, jonka tarkoituksena on siviiliväestön suojelu hyökkäyksen vaaroilta ja auttaminen selviytymään hyökkäyksen välittömiltä vaikutuksilta sekä välttämättömien edellytysten luominen eloonjäämiselle”.

Lue loppuun