Turvallisuus ei ole tuurista kiinni – NouHätä!-taidot auttavat

Kun hätä on suurin, seisoskelu peukalo suussa tuskin auttaa. Siksi on olemassa NouHätä!-kampanja. Kahdeksasluokkalaiset oppivat toimimaan oikein onnettomuustilanteessa ja, mikä tärkeintä, oppivat myös ehkäisemään onnettomuuksia. NouHätä!-pelastustaitokampanja on meneillään 21. kertaa.

Lue loppuun

VarTu – varsinaissuomalaista turvallisuutta

Varsinais-Suomen pelastuslaitos vastaa ministeriön laatiman sisäisen turvallisuusohjelman asettamaan haasteeseen tarjoamalla kouluille turvallisuuskoulutusta. Kouluturvallisuusasiat ovat nousseet viime vuosina valitettavalla tavalla otsikoihin. Jottain tarttis siis tehrä. Pelastuslaitos käynnisti vuosi sitten kouluturvallisuushankkeen. Hanke alkoi tavoitteiden ja mahdollisuuksien kartoittamisella. Kysyttiin Varsinais-Suomen peruskouluilta minkälaista turvallisuuskoulutusta he ovat vailla. Yli 100 koulua vastasi. Aiheet ja murheet olivat todellisia ja yhteisiä.

Keväällä 2014 järjestettiin kouluille nimikilpailu, jonka voitti Vaisaaren koulun 8E-luokka Raisiosta. Hankkeen nimeksi valittiin VarTu, varsinaissuomalaista turvallisuutta. Nimikilpailun palkintona oli luokalle järjestetty päivä paloasemalla -tapahtuma. Päivän ohjelma oli varsin toiminnallinen: paloasemaan ja kalustoon tutustumisen lisäksi oppilaille koulutettiin alkusammutustaitoja ja he pääsivät mukaan seuraamaan palomiesten harjoitusta kerrostalotulipalon sammuttamisesta.

vaaka_vartu_1000

Lue loppuun