Tuottamukselliset tulipalot – Pelastusopiston tutkija laitoshoidon tarpeessa

Tutkimusmaailmassa aiempi työ usein osoittaa suuntaa, mihin seuraavaksi kannattaisi edetä. Näin kävi viisi vuotta sitten valmistuneen tahallisia paloja käsitelleen tutkimuksen kohdalla: sitä tehdessä virisi keskustelu tuottamuksellisten tulipalojen tutkimisen tarpeesta. Tartuimmekin yhdessä Mari Lehtimäen kanssa aiheeseen, ja aloitimme vuoden 2017 alussa Pelastusopiston Tuottamukselliset tulipalot -hankkeen. Marille aihepiiri oli tuttu poliisin palonsyyntutkijana ja monipuolisten opintojen kautta, minulle se oli tullut vastaan PRONTOn (Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilaston) selosteita läpikäydessä.

Lue loppuun

Tulipalossa asuntoon muodostuvaa ylipainetta tutkitaan

Palontutkijana olen monta kertaa törmännyt siihen, että palossa menehtynyt on onnistunut pääsemään kerrostalohuoneiston ulko-ovelle asti, mutta siihen voimat ovat loppuneet ja henkilö on menehtynyt juuri ennen pelastumista. Olen kuitenkin miettinyt sitä, ovatko voimat loppuneet, koska palo on synnyttänyt myrkkykaasuja.

On yleisesti tiedossa, että tulipalo aiheuttaa voimistuessaan painetta, mutta valitettavasti tätä ilmiötä ei ole huoneistopaloissa tutkittu laajemmin Suomessa eikä muualla maailmassa.

koe2

Kuva testitilanteesta.

Lue loppuun