Turvallisesti kaupungilla – tarkista poistumisreitit

Sain aiheen blogiini YLE:n tekemästä palomestari Reijo Salmisen haastattelusta. Haastattelussa todetaan, että työ muuttaa ihmistä. Olen huomannut samanlaisia piirteitä omassa toiminnassani, kuin Reijo. Tietyllä tapaa oma työ seuraa itseäni myös vapaa-ajalla.

Turun keskuspaloaseman kätköistä löytynyt vanha kyltti palokaapin sijainnista.

Turun keskuspaloaseman kätköistä löytynyt vanha kyltti palokaapin sijainnista.

Liikkuessani kaupungilla huomioni kiinnittyy usein poistumisreitteihin, sekä muihin turvallisuuteen vaikuttaviin seikkoihin, kuten sammuttimiin ja pikapaloposteihin. Vaimon tai kavereiden kanssa liikkuessa huomaan, kuinka itse havaitsen tiettyjä asioita, joihin toinen ei kiinnitä mitään huomiota. Tilan tietynlainen silmämääräinen tarkastus tapahtuu täysin automaationa, eikä siihen enää edes itse kiinnitä huomiota. Huomaa vaan joskus, että uppoaa hetkeksi omiin ajatuksiinsa ja keskittyy ”tarkastamaan” tilan. Joskus se menee jopa hieman yli ja keskityn siihen vähän liikaa.

Uuteen tilaan mennessäni tärkeimpänä asiana pidän poistumisreittien huomioimista. Poistumisreittien tunteminen ja niihin perehtyminen – kotona, työpaikalla, koulussa tai yökerhossa – voi onnettomuustilanteessa parhaimmillaan pelastaa oman hengen lisäksi myös muiden elämän. Jokaisesta tilasta on pääsääntöisesti kaksi toisistaan riippumatonta poistumisreittiä, joista toinen on yleensä sama reitti, josta tilaan tullaan. Mikäli, rakennuksessa sattuu onnettomuus, voimme olla melko varmoja siitä, että suurin osa ihmisistä alkaa poistua samaa reittiä, mistä ovat tulleet. Poistumisreitit ovat useimmiten suunniteltu siten, että onnettomuustilanteessa molempia poistumisreittejä pystytään käyttämään samaan aikaan.  

Hyvä esimerkki tällaisesta tapahtumasta on vuonna 2003 Rhode Islandilla tapahtunut tuhoista yökerhotulipalo, jossa ihmisten poistuminen tapahtui pääasiassa yhtä reittiä pitkin, vaikka muitakin mahdollisuuksia olisi ollut. Muutenkin turvallisuusasiat olivat jääneet kohteessa hieman vähemmälle huomiolle. Seuraavan kerran, kun menette yökerhoon tai kauppakeskuksee,n kiinnittäkää huomio, edes hetkeksi, poistumisreitteihin. Lisäksi yökerhossa muistakaa pitää itsenne toimintakykyisenä…

Palotarkastuksilla, sekä muissa yhteyksissä, tulee käytyä aika ajoin ravintoloissa tai yökerhoissa. Usein oma mielikuva ravintoloiden turvallisuudesta vaikuttaa myös paikan valintaan. Mikäli tarkastuksella on ollut paljon huomautettavaa, niin en sinne itse mielelläni mene asiakkaaksikaan. Olen välillä miettinyt pitäisikö asiakkailla olla tieto paikan turvallisuudentasosta samoin kuten terveystarkastuspuolella? Ravintoloiden ovesta löytyy nykyään paikan Oiva-raportti, joka kertoo kuluttajille muun muassa yrityksen hygieenisestä tasosta ja tuotteiden turvallisuudesta. Voisiko meillä olla samankaltainen hymynaama järjestelmä, joka kertoisi kuluttajille yrityksen turvallisuuskulttuurista.

Terveisin, Kari

Terveisin, Kari

 

 

 

 

 


Tutustu Kariin

One thought on “Turvallisesti kaupungilla – tarkista poistumisreitit

  1. Hei Kari, Hyvää pohdintaa arjen turvallisuudesta. Yritysten ja kiinteistöjen turvallisuusluokittelu on jo käynnissä(viittasit Oiva- raportointiin). Turvallinen Kiinteistö- sertifiointi kertoo vastuullisesta toiminnasta kiinteistöturvallisuuden puolesta. Ajantasaisen listauksen Suomen Turvallisista kiinteistöistä ja yrityksistä voi tarkastaa verkkosivuilta http://turvallinenkiinteisto.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*