Olen itkenyt elämäni aikana tasan kerran sen takia, että olen ollut niin ylpeä itsestäni. Tänään itkin toisen kerran.

Teen tätä juttua kokoa sydämelläni, mutta muut tähän ammattiin liittymättömät asiat saivat melkein lopettamaan kesken viime keväänä. Onneksi en lopettanut, nimittäin tässä sitä ollaan, valmiita perustason ensihoitajia!

Toinen asia, joka sai tänään kyyneleet virtaamaan, oli kiitollisuus harjoittelupaikkaani ja sen henkilöstöä kohtaan. Missään työyhteisössä ikinä, minulla ei ole ollut niin hyvä olla, kun siellä oli.

Kun kouluun ei ollut kiva mennä, eikä se tarjonnut minulle turvallista ja hyvää oppimisympäristöä, Varsinais-Suomen pelastuslaitos teki sen ja paljon enemmän. Varsinais-Suomen Pelastuslaitos oikeastaan pelasti minut ja opintoni koululta. Oli nimittäin aamu tai ilta, lähdin innostunein mielin ”töihin” tietäen, että tästä tulee hyvä päivä. Ja niin tulikin. Minulla oli hauskaa, samaan aikaan kun minulta vaadittiin paljon ja opin uusia asioita. Jään todella kaipaamaan kaikkia, joiden kanssa sain kunnian työskennellä.

Nyt on kuitenkin aika nostaa purjeet ja lähteä uusia tuulia kohti. Tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa.

Kiitos Varsinais-Suomen pelastuslaitos ja erityisesti Raision Kuninkojan paloaseman väki!

Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella harjoittelussa ollut Milla Antikainen.