Työrivi ja katukoulua – palomiehen työvuoro 1950-luvulla

Turun keskuspaloasema on seissyt jykevästi paikallaan sata vuotta. Vuosien aikana sen porteista on kulkenut monta palomiessukupolvea. Moni asia on vuosien varrella muuttunut, muuta perustavoite on pysynyt samana: autetaan ihmistä hädän hetkellä.

Turun keskuspaloasema on seissyt samalla paikalla sata vuotta. (Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos)

Millaista palomiehen arki oli 1950-luvulla? Annetaan pelastuslaitoksen veteraanien Pentti Turjaksen ja Jaakko Rannan kertoa. Turjas aloitti Turun keskuspaloasemalla kesäpoikana 1949 ja Ranta aloitti työt Turun palokunnassa 1956.

Keskuspaloaseman vahvuus oli 1950-luvulla noin 30 palomiestä. Miehitettynä oli myös Kerttulin sivuasema kaupungin itäpuolella. Turun palokunta suoritti vain Turun kaupunkialueen pelastustehtävät. Pelastustehtävien määrä Turussa vaihteli, kuten tänäkin päivänä, mutta keskimäärin yhteen vuoroon sattui yksi palopuolen tehtävä. Tehtävään lähti yleensä kaksi paloautoa. Kummassakin autossa oli yhteensä kahdeksan miestä: kuski ja esimies sekä kaksi kolmehenkistä palomiesten ryhmää. Lisäksi oli vielä niin sanottu toinen lähtö, joka jäi paloasemalle siltä varalta, että tarvittaisiin lisämiehitystä tai tulisi toinen tehtävä. Paloasemalla toimi myös hälytyskeskus, jossa työskentelevät palomiehet eivät osallistuneet sammutustehtäviin.

Millainen palomiehen työvuoro oli 60 vuotta sitten?

Turun palokunnassa työvuorot oli järjestetty 50-luvulla niin, että palomies oli yhden vuorokauden töissä ja sen jälkeen yhden vapaalla. Välillä oli tasoitusvapaita, jolloin lepopäiviä oli kaksi peräkkäin. Viikkotyötunteja kertyi 76. Tänä päivänä palomiehet Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella tekevät poikkeusluvan alaista työaikaa siten, että ovat 24 tuntia töissä ja kolme vuorokautta vapaalla.

60 vuotta sitten Turun keskuspaloasemalla työvuoro alkoi klo 7.55 työvuoronvaihdolla. Palomestari otti vastaan uuden vuoron ja päästi edellisen lähtemään. Vaihdon jälkeen ehdittiin katsoa läpi varusteiden kunto ja sen jälkeen klo 8.10 kiirehdittiinkin jo työriviin kalustohallin perälle. Työrivissä jaettiin päivän tehtävät. Työrivi ei liittynyt niinkään pelastustehtäviin ja siellä ei esimerkiksi jaettu palomiehiä eri pelastusyksiköihin, vaan käytiin läpi asemapalvelukseen liittyviä tehtäviä.

Kaluston ja varusteiden huolto oli tärkeä osa päivärutiineja. (Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos)

Turun palokunta oli 1950-luvulla pitkälti omavarainen. Palomiehet vastasivat itse rakennuksen, piha-alueen ja katujen siivouksesta ja kunnostuksesta. Myös kalusto ja varusteet huollettiin itse. Suuri urakka oli päivittäinen ruokahuolto, sillä vuorossa syötiin kaksi lämmintä ruokaa. Palomiesten osuusruokalaa pyöritti kaupungin palkkaama emäntä, jonka tehtävänä oli hankkia raaka-aineet ja valmistaa ruoka. Palomiehet olivat itse palkanneet emännälle apulaisen ja maksoivat myös raaka-aineet. Jokaisessa vuorossa oli töissä keittiömies. Siihen aikaan keittiö oli keskuspaloaseman kolmannessa kerroksessa ja ruoka laskettiin toisen kerroksen päivähuoneeseen käsihissillä. Tämä oli keittiömiehen hommia, samoin ruuanjako, tiskaus ja puiden kantaminen kolmanteen kerrokseen.

Palomiesten osuusruokalassa kaupungin palkkaama emäntä ja palomiesten palkkaama apulainen kokkasivat kaksi lämmintä ateriaa päivässä. (Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos)

Asemapalveluksen lisäksi palomiehen arkeen kuului myös harjoittelua. Aamupäivisin vuoronvaihdon jälkeen harjoiteltiin käytännön taitoja ja opiskeltiin asioita luennoilla. Iltapäivisin oli niin sanotun katukoulun aika. 1950-luvulla ei ollut vielä tietoakaan digitaalisista karttapalveluista tai viranomaisten Virve-verkosta. Paloautoissa oli jonkinlaisia karttoja, mutta kaupungin kadut oli tunnettava hyvin. Katukoulussa katuja, kaupunginosia ja vedenottopaikkoja käytiin läpi esimiehen johdolla. Esimies osoitti kartasta jotakin kohtaa ja kysyi palomiehiltä, mikä katu oli kyseessä ja mistä löytyi lähin vedenottopaikka.

Usein tulipaloja sammutettaessa haasteeksi koitui veden loppuminen, sillä paloautoon mahtui vain 750 litraa vettä. Vertailun vuoksi nykyaikaisessa paloautossa vettä on noin 3000 litraa ja säiliöautossa 10 000 litraa. Tuon ajan vesijohdot olivat ahtaita ja niistä sai huonosti vettä. Isomman tulipalon sammutus puolestaan imaisi talouskaivon nopeasti tyhjäksi. Siksi palopostien ja palokaivojen paikkojen tietäminen oli aivan yhtä oleellista kuin katujen ulkoa muistaminen.

Vuoron aikana ehdittiin harrastaa myös liikuntaa. Yhteisellä liikuntatunnilla pelattiin usein lentopalloa paloaseman liikuntasalissa tai pesäpalloa aseman etupihalla. Myös voimistelu oli suosittua, mutta sitä harjoiteltiin omalla ajalla, kun asemapalvelustyöt oli tehty.

Työvuoro oli majoitettu kolmeen erilliseen huoneeseen ja hiljaisuus alkoi klo 23, jollei ollut hälytystoimintaa tai kiireellistä kaluston tai varusteiden kunnostusta tai huoltoa. Päivän aktiivityö päättyi iltaruokailuun ja ilta oli varuillaoloaikaa, jolloin luettiin lehtiä, palattiin vaikkapa shakkia ja erittäin suosittua biljardia eri muodoissa päivähuoneessa. Iltaisin oli myös mahdollisuus tehdä puhdetöitä tätä varten varatussa puhdetyöhuoneessa. Mutta hälytyskellon soidessa kaikki jäi kesken ja minuutissa lähdettiin hälytykseen.

Hälytykseen lähdettiin minuutissa niin päivällä kuin yöllä. Palomiesten varusteet ovat kehittyneet huimasti vuosien varrella: 50-luvulla kesäaikaan varusteiksi riittivät saappaat, kintaat ja kypärä. (Kuva: Varsinais-Suomen pelastuslaitos)

Aamulla herättiin klo 6.30. Aamutoimien jälkeen siirryttiin taas työriviin klo 7.00 ja ennen oman vuoron loppua tarkistettiin vielä kalusto ja varmistetiin, että kaikki oli kunnossa seuraavaa työvuoroa varten. Kahdeksalta vuoro vaihtui: palomestari otti vastaan uuden vuoron ja päästi edellisen lähtemään.

Vuosien varrella palomiehen työ on muuttunut paljon. Pelastustehtävien kirjo on kasvanut, tekniikka ja varusteet ovat kehittyneet ja palomiehen työ vaatii yhä erikoistuneempaa osaamista. Jotain samaa vuororutiineissa kuitenkin on vielä jäljellä: Turun keskuspaloasemalla vaihdetaan yhä vuoroa joka aamu klo 7.55.

Pelastusalan ja Turun keskuspaloaseman historiaan pääsee tutustumaan Turun päivänä 17.9., kun keskusaseman Museotila Kellari avaa ovensa. Museossa järjestetään klo 11.00, 12.00, 13.00 ja 14.00 ohjattua esittelykierrosta. Jokaiselle kierrokselle mahtuu rajattu määrä osallistujia. Tämän päivän toimintaan voi tutustua keskuspaloaseman etupihalla, jossa palomiehet ja ensihoitajat kertovat työstään ja esittelevät pelastuslaitoksen paloautoja ja ambulanssia klo 11–15.

Terveisin, Jaakko ja Pentti

Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia. Tällä kertaa blogitekstiä varten on haastateltu pelastuslaitoksen veteraaneja Jaakko Rantaa ja Pentti Turjasta. Tekstin on haastattelun perusteella kirjoittanut pelastuslaitoksen tiedottaja Eeva Hämäläinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*