Ensimmäisessä kirjoituksessani tähän blogiin olen kerännyt ensihoitajien kommentteja työstä ja yleisimpiä kysymyksiä, joihin me ensihoitajat vastaamme. Samoja vastauksia oli paljon, joten yritin kerätä tähän kattavasti monta erilaista vastausta.

Tällä kerralla saatte lukea ensihoitajien vastaukset neljään kysymykseen. Jatkoa on luvassa seuraavassa blogitekstissä.

Minkä koet työssäsi raskaimmaksi?

• Väkivallan uhka on ollut yksi raskaimpia asioita. Sekä sanallinen uhkailu että fyysinen uhka. Tietyn sanahelinän pystyy päästämään toisesta korvasta ulos, mutta ihan kaikkea ei vain pieni ensihoitaja pysty kuittaamaan olankohautuksella.
• Kuormittavinta on mielestäni se, että tehtävillä täytyy suoriutua aina 100%, oli tehtävä minkälainen tahansa, edelsi sitä minkälainen tehtävä tahansa, oli edellisestä tauosta kuinka kauan tahansa tai tapahtuipa omassa siviilielämässä mitä tahansa.
• Raskainta on varmaan olla inhimillinen, tasapuolinen ja kiva myös ihmisille, jotka käyttäytyvät auttajaa kohtaan ikävästi (fyysinen väkivalta ensihoitajia kohtaan, mikä on yleistynyt). Se kuitenkin kuuluu työnkuvaan ja ammattietiikkaan.
• Potilaiden yksinäisyys ja siitä johtuvat oireilut. Omaisten suru ja tuska. Psyykkinen kuorma on välillä aika valtava, kun kuulee potilaiden murheet ja surut.
• On raskasta, jos ei voi auttaa mitenkään. Esim. yksinäisyys tai rahattomuus.

Mikä on ollut mieleenpainuvin tehtävä?

• Yllättävä nuoren perheellisen ihmisen vakava sairastuminen on kyllä jäänyt mieleen. Tässä tapauksessa sairastuminen vaikutti varsin dramaattisesti koko perheen loppuelämään. Tällaisten keikkojen jälkeen sitä arvostaa omaa ja läheisten terveyttä ihan eri tavalla.
• Tapaus, jossa melkein itseni ikäinen nuori nainen oli tehnyt itsemurhan, vaati enemmän käsittelyä työparin kanssa ja defusing-tilaisuudessa. Onneksi työpaikalla pystyy tukeutumaan työkavereihin ja työssä on tarjolla jälkipurkua, joten tehtävät eivät jää pyörimään mieleen.
• Ei ole yhtä, niitä on monia. Mieleenpainuvimpia eivät ole ne vakavimmin loukkaantuneet vaan aidot ihmiskohtaamiset.
• Nuori löysi toisen vanhemmistaan menehtyneenä. Tehtävän jälkeen jäi mietityttämään omaisen suuri järkytys ja suru.
• Synnytys, jossa isä polki pyörällä ambulanssin kanssa kilpaa synnytyslaitokselle.
• Täysin hyväkuntoinen potilas, jonka vointi romahti sekunneissa. Oikealla hoidolla henki pelastettiin ja muutaman minuutin jälkeen potilas pystyi taas keskustelemaan.
• Hukuksiin joutuneen taaperon elvytys, joka päättyi onnellisesti. Tänä päivänä lapsi voi hyvin ja elää normaalia elämää ja haaveilee palomiehen ammatista.
• Oudolla tavalla on jäänyt mieleen keikka, jossa haettiin potilas aikuisviihteen kuvauspaikalta.
• Positiivisella tavalla mieleen on jäänyt kotisynnytys, joka sujui hyvin ja lapsi syntyi terveenä.
• Paikalle mennessämme vastassa oli äkäinen, ”tyypillinen suomalainen juro mies, joka ei puhu eikä pussaa”. Lähdimme kuljettamaan miestä sairaalaan ja matkan alku sujui hiljaisuudessa muutamia kysymyksiäni ja lyhyitä vastauksia lukuun ottamatta. Yhtäkkiä mies kuitenkin kysyi, saako hän kertoa tarinan. Mies alkoi kertoa lapsuudestaan, kun hän joutui perheineen evakkoon Karjalasta ja kuinka lähes kaikki muut suomalaiset hyljeksivät heitä. Kesken tarinansa mies purskahti yllättäen itkuun. Hän kertoi vaimonsa menehtyneen pari viikkoa aikaisemmin ja puhui siitä, kuinka hän ikävöi tätä. Ensivaikutelmat voivat pettää.

Mikä on parasta ensihoitajan työssä?

• Ne hetket, kun joku aidosti kiittää saamastaan avusta– oli annettu apu sitten pieni meille mitättömältä tuntuva tarkistuskäynti, kipulääke tai esimerkiksi vaikka tarpeellinen kyyti sairaalaan ihan ilman sen kummempia toimenpiteitä. Kiitosta kuulee tässä työssä yllättävän harvoin. Lisäksi totta kai pakko kääntää tämä toisinpäin – kyllähän ne tehtävät, joilla meitä on ihan oikeasti tarvittu, lämmittävät mieltä ja muistuttavat siitä, miksi tälle alalle on hakeuduttu. Enkä myöskään voi olla mainitsematta työkavereita ja niitä luokattoman huonoja vitsejä asemalla, keikoilta palatessa ja välillä keikoillakin! Huumorin kukka on paras kukka.
• Mielestäni parasta on liikkuva työ, vaihtuvat työympäristöt ja ensihoidon kehitys Suomessa. Nämä tuovat haasteita ja pitävät työn mielekkäänä.
• Parasta ensihoitajan työssä on nähdä oma kädenjälki, kun saa auttaa potilasta ja vointi silminnähden paranee. Paras on myös potilaan vilpitön kiitos hyvästä hoidosta.
• Parasta työssä on monipuolisuus. Koko ajan kehittyvä ala ”pakottaa” kehittymään ja oppimaan joka päivä uutta.
• Klisee, että ”jokainen vuoro on erilainen”. Keikat, joista jää hyvä mieli potilaalle sekä auttajalle.
• Itsenäinen päätöksenteko.
• Parasta on vaihtuva työympäristö ja lyhyet potilaskontaktit, eli näkee useita potilaita päivän aikana. Vaihtelevat keikat, eri potilasryhmiä paljon.
• Vaihteleva työrytmi.
• Ikinä ei tiedä mitä työpäivän aikana tulee tapahtumaan. Saattaa olla todella paljon töitä tai sitten vuorossa pääsee vähemmällä.

Mikä sai hakeutumaan alalle?

• En muista kyllä yhtään, mistä aikanaan tälle alalle keksin hakea. Lukiossa jo pyörittelin kaiken maailman erilaisia vaihtoehtoja, ja lopulta muutaman kiertoreitin kautta päädyin opiskelemaan ensihoitajaksi! Mikään lapsuuden haaveammatti tämä ei ole ollut, tuolloin taisin toivoa olevani isona räppäri…
• En rehellisesti sanottuna tiedä. Olen kyllä kuullut, että olin lapsena päättänyt työskenteleväni aikuisena ambulanssissa.
• Alalle hakeuduin kiinnostuksesta viranomaistyötä kohtaan ja halusta auttaa ihmisiä.
• Työn vaativuus ja monipuolisuus
• Kunnioitus ammattiryhmää kohtaan ja ammatin mielenkiintoisuus. Kokee myös tekevänsä jotain hyvää.
• Peruskoulun jälkeen ajattelin, että ambulanssikuskin homma olisi varmaan mielekästä, kun saa ajaa pillikyytiä pitkin pitäjiä. Koulussa kävi ilmi, ettei työ olekaan pelkästään auton ajamista, vaan ihan hoitotyötä. Huomasin kuitenkin pitäväni siitä ja tällä polulla vielä ollaan.
• Läheisen lasketteluonnettomuus. Istuin silloin ambulanssin etupenkillä ensimmäistä kertaa hälytysajossa, mutta omaisen roolissa. Onneksi siitä selvittiin lievällä aivovammalla ja murtuneilla luilla.
• Ei tarvitse istua pitkiä aikoja paikallaan. Vauhdikas työ.
• VPK:n ensivastetoiminnan kautta.
• Hakeuduin alalle, koska olin itse ollut onnettomuuksissa ja huomasin, että kykenin silti toimimaan, vaikka tilanne oli kaoottinen. Halusin tehdä työtä, joka ei ollut sidottu toimistoon ja työ olisi vaihtelevaa.
• Sukuvika, äiti on sairaanhoitaja ja isä palomies, mihin sitä nyt poika muualle.
• Aikaisempi koulutus ja se, että tiesin haluavani tehdä tätä. Akuuttityö kiinnostaa, en ole katunut päivääkään.

Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa ensihoidossa työskentelevä Janina Etu-Anttila.

Terveisin, Janina

”Olen 23-vuotias turkulaistunut perustason ensihoitaja. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella olen työskennellyt kohta 3 vuotta. Lähihoitajaksi/perustason ensihoitajaksi olen valmistunut v. 2016. Olen työskennellyt vanhusten parissa useammassa työpaikassa, kehitysvammaisista on kertynyt työkokemusta ennen ensihoitajan työtä ja muutama kesä on aikanaan mennyt hautausurakoitsijan työtä tehdessä. Nämä kaikki työt koin erittäin mieluisina. Jokin kuitenkin veti ensihoitoon, missä kohtaan haasteita ja työssä täytyy kehittyä koko ajan. Tähän mennessä ei ole ollut kahta samanlaista päivää. Lisäksi olen pelastuslaitoksen someryhmässä, joten joidenkin kuvien/videoiden takaa löytyy allekirjoittanut. Vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lenkkeillen, kavereiden kanssa ja koiraa ulkoiluttaessa. Kesäisin minut voi bongata melko varmasti pyöräilemästä, rannalta tai puolimaratonia juoksemasta.”