Kolari. Sairaskohtaus. Verta. Lasinsiruja. Heijastinasuja. Sinisiä vilkkuja. Paljon ihmisiä.
Kuulostaako jännittävältä? Sellaiselta, jota haluaisi jäädä tuijottamaan? Sellaiselta, että koiraa pitääkin ulkoiluttaa just nyt, vaikka tultiin äsken lenkiltä sisälle? Sellaiselta, joka saa hidastamaan autolla vauhtia? Ja tietenkin sellaiselta, että siitä pitää saada kuva?
Onnettomuuspaikalle kerääntyvät uteliaat vaikeuttavat pelastusviranomaisten työtä ja asettavat mahdollisesti myös itsensä vaaralle alttiiksi. (Tämä kuva on Turun Messuilla järjestetystä pelastusnäytöksestä.)
Onnettomuuspaikoilla tai sairaskohtauksen saaneen kanssa ollessamme huomaa, että ihmiset ovat uteliaita. Eikä uteliaisuudessa ole mitään vikaa, päinvastoin. Sehän on tervettä tiettyyn pisteeseen asti. Usein näissä tapauksissa ihmiset vain sattuvat unohtamaan järjen käytön. Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun ihmiset aiheuttavat lisää vaaratilanteita. Me pidämme siniset vilkut ja heijastinasut syystä päällä − jotta olisimme näkyviä, jotta muut osaisivat varoa, väistää ja hidastaa alueella. Niiden tarkoitus on suojata meitä, ihmisiä, jotka haluamme tehdä työtämme – auttaa toisia ihmisiä. Ne eivät kuitenkaan suojaa, jos ulkopuolinen törmää autollaan meihin tai joudumme äkisti väistämään muita tilanteeseen kuulumattomia.
Jos onnettomuus tapahtuu tiellä, jonka rajoitus on 100 km/h, et voi hidastaa vauhtiasi 50km/h, kun kaistasi ei millään tavalla liity tilanteeseen ollen jopa aidalla erotettuna toisesta kaistasta − vain nähdäksesi mitä nyt tapahtuu. Jos onnettomuus sen sijaan on omalla tai viereisellä kaistalla, hidasta. Monet ovat myös unohtaneet nyt älypuhelinaikana, että kuvien ottaminen potilaista ja hoitotilanteista ei ole soveliasta. Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit joutunut onnettomuuteen ja muut kuvaisivat sitä? Tai jos joku omaisistasi olisi siellä? Olisiko mukavaa joutua jonkun tuntemattoman puhelimen arkistoihin tai jopa nettisivustoille?
Uskoaksemme kukaan ei halua tulla kuvatuksi kaikista heikoimmillaan. (Tämä kuva on harjoituksesta.)
Ei näitä asioita tule yleensä ajateltua ennen kuin osuu omalle kohdalle. Liian usein huomaa välinpitämättömyyttä. Ajatellaan vain itseä. Ei ole aikaa pysähtyä kysymään, onko maassa makaavalla kaikki hyvin, ei koputtaa auton ikkunaan, kun joku nukkuu autossa. Ei jätetä kuvaa ottamatta. Oletetaan, että yhteiskunta huolehtii kaikesta. Itse ei tarvitse ottaa mitään vastuuta, edes omasta itsestään, saatikka omaisista. Soitetaan vain ambulanssi ja jatketaan menoa samaan tapaan. Hätäkeskuksen on vaikea tehdä omaa arviota tilanteesta tai oikean viranomaisen tarpeesta, jos soitellaan autosta tai bussin ikkunasta katsoen.
Ensi kerralla kun näet onnettomuuden, hidasta mikäli se on aiheellista. Kun takanasi tulee hälytysajossa oleva ajoneuvo, ota rauhallisesti ja mieti järkevä kohta väistää – älä jää tien ahtaimpaan kohtaan puoliväliin ylämäkeä. Mieti omalle kohdallesi, tahtoisitko itsestäsi kuvia ja videoita muiden käyttöön? Jättäisitkö valokuvan kuitenkin ottamatta.
Ja tietysti: muistetaanpa taas heijastimet ja hakeudutaan lähimmäisten seuraan muistelemaan kesää lämmöllä! Ei anneta kiireiden ja pimeyden väsyttää, kynttilät palamaan ja sohvalle nauttimaan. 🙂 Tunnelmallista ja turvallista syksyä kaikille!
Terveisin, Sohvi