Kuohuvan maailman keskellä on jokaisen viisasta varautua mahdollisuuksiensa mukaan niin ruoan, juoman, energian kuin oman jaksamisenkin osalta. Median palstoilla sekä viranomaisten ja järjestöjen tiedotteissa ovat kotivara-aiheen alle otsikoidut artikkelit saaneet viime aikoina reippaasti huomiota.
Materian suhteen viisasta varautumista ei kannata kuitenkaan antaa mennä liiallisen hamstrauksen puolelle. Tuotteiden säilyvyys ja varastointimahdollisuuksien rajallisuus voivat asettaa niille ihan tarkoituksenmukaisiakin rajoja. Mahdottomasti ei kaikkea pidä, eikä ole aina sallittuakaan kotiinsakaan kätkeä.
Vaarallisten kemikaalien liiallinen varmuusvarastointi kiellettyä
Polttoaineiden hintojen voimakas heilahtelu etupäässä kalliimpaan suuntaan on saattanut lisätä halukkuutta ryhtyä pitämään itsellään omiakin bensan, dieselin tai nestekaasun ”varmuusvarastoja”.
Polttoaineet ovat kuitenkin vaarallisiksi luokiteltuja kemikaaleja, joihin maallikkokin yleensä mieltää liittyvän ainakin bensiinin ja nestekaasun osalta melko herkän syttyvyyden.
Palavien nesteiden säilytykselle on myös asetettu säädöksissä rajoituksia, jotka rajaavat niiden määriä muun muassa asuintiloissa ja autosuojissa. Määräänsä enempää ei niitäkään pidä nurkkiinsa kenenkään koota.
Kemikaalien säilytyksestä tarkat säädökset
Asuinhuoneistoissa helposti syttyviä palavia nesteitä saa säilyttää enintään 25 litraa ja nestekaasua 25 kg. Muutamien kymmenien litrojen määriä voi pitää myös autosuojassa tai muissa erillisissä varastotiloissa Kellaritiloihin ei ilmaa raskaampaa nestekaasua tule lainkaan viedä.
Nestemäisten polttoaineiden säilytykseen ei myöskään pidä käyttää mitä tahansa astiaa tai säiliötä. Esimerkiksi bensiiniä tulee säilyttää vain niille tarkoitetuissa kannuissa ja kanistereissa.
Suuremmassa mittakaavassa on joillekin myös tullut houkutuksena hankkia tyhjiä 1000 litran konttisäiliöitä, tiedättehän niitä suuria valkoisia metallihäkin sisällä olevia muovikuutioita. Niitä voi kernaasti käyttää kasteluvesien säilyttämiseen, mutta polttoaineille nekään eivät ole missään nimessä tarkoitettuja.
Liikkumiseen ja ruoanlaittoon tarvittavan energian varastoinnissa fiksua on pitää ajoneuvojen tankit ja akut täysinä, kuivia klapeja puuvajassa ja käydä vaihtamassa grillin kaasupullo täyteen.
Vinkkejä kotivaraan:
Lue lisää palavien nesteiden ja kaasujen käsittelystä:
Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa paloinsinööri Anssi Ylhä.

Terveisin, Anssi
”Kirjoittaja on puolen vuosisadan ikäinen piikkiöläinen paloinsinööri, joka on aloittanut ”virkavaateuransa” jo viime vuosituhannella. Työssäni saan monipuolisesti ja välillä omaa osaamistani haastaen palvella Varsinais-Suomen alueen yrityksiä ja toimijoita sekä työkavereita vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden valvonnan kiemuroissa. Vapaalla puuhaan aktiivisesti niin piha- ja metsätöiden, lukemisen, paikallishistorian, liikunnan kuin kaikenlaisten ”kokeilujen” parissa. Minua lienee siunattu jonkinlaisella ”hulluudella”, joka usein ilmenee äkillisesti syntyvänä mielenkiintona milloin mihinkin.”