Varovasti suojatiellä

Pakkaset tulevat ja menevät. Kevään tehdessä pikkuhiljaa tuloaan ja päivien pidetessä olisi toki suotavaa, että pakkaset keskittyisivät lähinnä menemään. ​Vaikka suomalaisen luulisi jo tottuneen lumeen, kylmään ja liukkauteen, huonot keliolosuhteet tuntuvat silti tulevan kerta toisensa jälkeen meille kaikille yllätyksenä. Kun yhdistetään edellä mainitut kelit ja niiden mukanaan tuomat haittavaikutukset ja pieni kiire, saadaan aikaan yhtälö, jossa riskien summa onkin yhtäkkiä huomattavasti osiaan suurempi.

liukasta_1000

Kevään kelit tuovat liukkauden – myös suojateille ja ajoradoille. Muista ennakoida!

Suomalainen suojatiekulttuuri kulkee pääosin vieläkin valitettavan pienissä lapsenkengissä verrattuna useihin muihin eurooppalaisiin maisemiin. Kun monissa maissa suojatien asema on nimensä veroinen ja jalankulkija voi suhteellisen turvallisesti ylittää mainitun alueen, Suomessa näkee surullisen paljon ihmisiä kyyhöttämässä tien laidalla odottamassa, että ohi virtaavaan autojonoon tulisi kolo, johon uskaltaisi sukeltaa. Turvallisuudesta tässä kohtaa on suhteellisen ironista edes puhua ja kun tähän lisätään liukkaus, tiehen tulleet urat sekä säälämpötilojen vaihtelu, on suorastaan ihme, että kukaan enää uskaltaa suojateitä edes käyttää.

Kun tuleva auto tuntuu olevan täysin vailla jarruja, kansalainen koettaa laittaa tossua toisen eteen ja tässä yhteydessä liukkaus saa yliotteen ja kansalaisen pylly joutuu lähikontaktiin maanpinnan kanssa. Kuinka ollakaan, autoilija ei ottanutkaan tätä huomioon ja kansalainen joutuu lähikontaktiin auton puskurin kanssa. Siitä ei enää selvittäkään vilkuilemalla nolona, näkikö joku. Kansalainen ei tarkoittanut kaatua eikä autoilija ajaa kansalaisen yli, mutta niin vain kävi. Oliko se väistämätöntä vai olisiko siihen voitu vaikuttaa?

Tilannenopeudesta ja ennakoinnista liikenteessä puhutaan hengästyksiin asti. Miksi me suomalaiset autoilijat sitten tunnumme ihan liian usein olevan immuuneja kokemaan ne myös itseämme koskevaksi? Jokainen meistä voisi hetken miettiä, miltä tuntuisi saada uutinen, jossa oma lapsi, puoliso tai vanhempi on vammautunut vakavasti tai kuollut jäätyään auton alle suojatiellä.

Kuten Liikenneturvan kampanja toteaa: Sinä teet suojatien.

Liikenne- ja suojatieturvallisuuden kohentaminen ei ole resurssi- vaan tahtokysymys.

Terveisin, Maarit

Terveisin, Maarit

 

 

Tutustu Maaritiin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.