VPK – vetovoimainen harrastus?

Tuore VPK:n toiminnan tunnettuudesta tehdyn Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) teettämän tutkimuksen mukaan yli kolmannes suomalaisista voisi kuvitella olevansa mukana VPK-harrastuksessa, mutta samaan aikaan puskaradio kertoo nuoriso-osastojen kuihtumisesta. Perinteisesti VPK:ssa kasvetaan nuorista hälytysosastoon – uusien nuorten rekrytointi vapaaehtoiseen palokuntatoimintaan tulisi olla entistä suuremmalla fontilla toimintasuunnitelmissa kuten myös se, miten pitää toiminta kiinnostavana jatkuvuutta ajatellen.

VPK harrastusleiri

Nuorten kesäleireissä yhdistyy hienosti hauskuus, oppiminen ja yhteenkuuluvuus.

Mutta mistä aineksista on nuorta kiinnostava harrastus tehty? Se on tehty leikistä! Leikki on lasten työtä ja nuorten VPK-toiminnan voi aloittaa jo lapsena. Vaikka kouluikäiset osaavat käsitellä esimerkiksi viestintävälineitä usein vanhempiaan tottuneemmin ja uskaliaammin, he tarvitsevat arkeensa vielä leikkiä – olkoonkin sen takana vakavampikin sanoma. Eli onko palokuntanuorten harrastusillat suunnattu kuitenkaan niille nuorimmille vai mennäänkö vanhempien nuorten tahtiin – kymmenen vuoden ikähaarukka, 7– 17-vuotiaat, on melkoisen haasteellinen, jotta voidaan huomioida kaikkien voimavarat, kiinnostavuus sekä jatkuvuus. Toki ikärakenteiden huomioiminen vaatii jälleen ainakin yhden lisäkäsiparin harrastusiltoihin, joita ei välttämättä ole.

VPK harrastusleiri

VPK:ssa opitaan tärkeitä asioita leikin varjolla.

SPEK:n tutkimuksessa nousi esille myös VPK:n naistoiminnan tunnettavuus – vastaajilla ei ollut oikeastaan mitään tietoa asiasta. Mikä olisi se kanava, jonka kautta naiset pystyvät viestimään palokuntatoiminnasta eteenpäin ja edistämään VPK-toiminnan mielikuvaa kaikenikäisten harrastuksesta? Lasten ja nuorten kautta?

Esimerkiksi Liedon VPK:n naisosasto on ottanut valistajan roolin entistä vahvemmin mukaan toimintaansa. Esikoululaisille on jo muutamana vuotena järjestetty palokuntakerhoja. Kerhossa avataan pienin askelin turvallisuuden maailmaa niihin tilanteiseen, jotka voivat aiheuttaa epätietoisuutta ja turvattomuutta lapsessa – eksyminen vanhemmista, oman osoitteen muistaminen, hätänumeron opettelu. Samalla tutustutaan niin lapset kuin heidän vanhempansa paloasemaan ja vähän toimintaankin. Pienestä kipinästä voi lähteä mielenkiinnonkin herääminen ja innostuneisuus.

Aikuisten mallia tässäkin asiassa peräänkuulutetaan: innostumista tärkeästä asiasta mutta ei totisesti. Järjestöt kamppailevat jäsenistöstään tällä hetkellä ja voittajia ovat ne, jotka pystyvät uusiutumaan. Toimintasuunnitelmissa vain päivämäärät vaihtuvat vaan ei tavoitteet – kuulostaako tutulta?

 Blogissamme vilahtelee myös vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa vuorossa on Heidi Knuutila Liedon VPK:sta.

Terveisin, Heidi

Terveisin, Heidi

Lietolainen valtion virkanainen ja työkseen kynää käyttävä jakaa vapaa-aikaansa muun muassa järjestötoiminnassa, joista toinen on Liedon VPK ja toinen Soroptimistit Internatiol -järjestö. Kummassakin järjestössä turvallisuus, valistus ja koulutus kuuluvat toiminnan perustaan.

VPK-toiminnan ideologia kaikkien harrastuksena on ainakin meidän perheessä toteutunut. Mieheni on lähes koko ikänsä ollut brankkarilainen ja hänen innostuneisuus sai minutkin mukaan toimintaan.

VPK ja naiset sopivat hyvin yhteen – voi valita mieleisensä osaston, jossa lähtee kehittämään itseään ja toimintaa. Suosittelen!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.