Yleisötapahtumat ja korona-aika pelastuslaitoksen silmin

Helmikuussa 2020 suunniteltiin kovaa vauhtia tulevaa tapahtumakesää pitäen kokouksia tapahtumajärjestäjien sekä muiden viranomaisten kanssa. Merkillepantavaa oli, että tapahtumakesästä oli tulossa todella vilkas ja meidän toiminta-alueellamme tapahtumia olisi ollut kaikenlaisia. Tapahtumien pelastussuunnitelmia käsiteltiin lisääntyvissä määrin ja suurten tapahtumien järjestäjien kanssa oli palavereja sovittu.

Kuvassa näkyy väkeä festivaaleilla.

Sitten tuli maaliskuu ja maailma pysähtyi. Pysähtyi myös Suomi ja pysähtyi tapahtumien järjestäminen. Kaikki ennakkotyö valui roskakoriin ja alkoi korona-aika, täysin poikkeuksellinen ajanjakso maailmassa. Pelastuslaitoksen yleisötapahtumaryhmän sähköposti hiljeni totaalisesti ja kaikki tapahtumat peruutettiin. Siinä tilanteessa ei vaihtoehtoja ollut. Hyvä niin.

Kysyimme toisiltamme: mitä nyt? Kaikki kollegat olivat etätöissä ja normaalia ei enää ollut. Tässä tilanteessa ei kukaan ollut koskaan ennen ollut.

Mutta niin vain se päivä paistaa risukasaankin. Alkoi mietintä ja palaveeraaminen etänä. Miten voimme kehittää toimintaamme? Yhteistyön lisäämistä eri viranomaisten kanssa ja ohjeistuksien tarkistamista. Sekavuutena soppaan tuli se, mikä kuuluu kenellekin ja kuka tekee ja mitä.

Toukokuussa alkoi jo hieman näkyä valoa tunnelin päässä ja kesäkuussa tapahtumia olisi jo mahdollista järjestää. Mutta miten? Koronaohjeistus tuli valtakunnallisesti. Näillä mennään, mutta kuka vastaa ja mistä? Sekamelska oli valmis. Koitetaanpas miettiä tämä nyt. Ja mehän mietimme. Ja mietimme.

Sujuvaa viranomaisyhteistyötä

Onneksi meidän toiminta-alueellamme yhteistyö toimii eri viranomaisten kesken. Saimme poliisin, pelastuslaitoksen ja sairaanhoitopiirin kesken järjestettyä palaverin, jossa oli mukana tartuntataudeista vastaavat henkilöt. Näin meillä oli kesäkuussa linjaus, miten toiminta-alueellamme tapahtumia voitaisiin järjestää. Yhteistyössä aikaan saatu.

Kesäkuun puolivälin jälkeen tapahtumien saralla töitä onkin piisannut ja paljon. Korona toi lisämausteen, joka piti huomioida ja johon varautua. Varautuminen jatkuu edelleen. Ei pidä unohtaa, että korona on edelleen olemassa ja se meidän pitää huomioida jokapäiväisessä elämässämme.

Elokuussa järjestettiin suuriakin tapahtumia, joiden suunnitelmia kävimme heinäkuussa läpi. Ja olimme katsomassa, että tapahtumat oli järjestetty niin kuin suunnitelmissa on esitetty. Korona huomioiden. Vaikka koronaohjeistus ja sen valvonta ei virallisesti meille kuulukaan, niin halusimme (poliisi mukaan lukien) valvoa, että tapahtumajärjestäjät toteuttivat tapahtumansa niin kuin suunnitelmissa esittivät.

Epävarmuutta luvassa edelleen

Nyt olemme syyskuussa, jolloin suuria tapahtumia ei enää ole ollut ja korona koputtelee edelleen oven takana. Pieniä tapahtumia ja urheilukilpailuja edelleen järjestetään. Mutta mitä huominen tuo tullessaan? Tapahtumien osalta sitä ei kukaan tiedä.

Mitä jäi erilaisesta kesästä käteen? Ilman toimivaa viranomaisyhteistyötä olisi kesä ollut huomattavasti vaikeampi. Lisäksi yhteistyö tapahtumien järjestäjien kanssa oli luonnikasta ja hyvää. Tästä on hyvä jatkaa tulevaisuudessa. Pidetään yllä yhteistyön merkityksen tärkeys. Lähestymme näin tavoitettamme. Turvallisia yleisötapahtumia!

Blogissamme vilahtelee vierailevia blogikirjoittajia, joista tällä kertaa on vuorossa palotarkastaja Hannu Rantanen.

Terveisin, Hannu

 

Olen työskennellyt palotarkastajana vuodesta 2007 Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella, jossa kuulun yleisötapahtumaryhmään. Työ on mielenkiintoista eikä samanlaista päivää juuri ole. Harrastuksiin kuuluu jääkiekon parissa pyöriminen ”nuijana” 🙂, BMX-racing sekä lasteni harrastusten parissa oleminen.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.